Sulje tämä ikkuna

Pimeäpurjehduskurssi

Kurssikuvaus

Kenelle Kenellä tahansa retki- ja kilpapurjehtijalle, joka haluaa laajentaa osaamistaan huonoissa valaistusolosuhteissa ja pimeässä.
Ennakkovaati-mukset Purjehtiminen, veneenkäsittely ja päivänavigointi pitäisi olla hallinnassa, että kurssista saa täyden hyödyn. Saaristolaivurikurssi antaa hyvän teoreettisen pohjan. Sopii myös moottoriveneilijöille.
Sisältö Veneen varustaminen pimeäpurjehdusta varten, kirjallisen reittisuunnitelman teko, työnjako, alusten kulkuvalojen tunnistaminen sekä väylävalojen tunnistaminen ja hyväksikäyttö navigoinnissa.
Toteutus Alussa käytämme pari tuntia valmisteluihin ja suunnitteluun ja sitten purjehtimaan. Yhden yön mittaiselle kurssilla keskitymme väyläajoon Helsingin edustalla. Kahden yön mittaisella kurssilla teemme retken Inkooseen ja takaisin. Sään ja osanottajien lähtötaitojen puitteissa harjoittelemme myös veneen käsittelyä pimeässä.
Tavoite Perustaidot, joiden avulla voi ryhtyä itsenäiseen harjoitteluun suotuisissa olosuhteissa valaistuilla väylillä.
Kesto Yksi tai kaksi yötä kurssista riippuen.

Sulje tämä ikkuna